Ilja Rautsin Punaista lunta sekä Markus Lehmusruusun Orava on valittu Yhdysvaltojen suurimman genre-elokuvafestivaalin ohjelmistoon. Jouluinen kauhukomedia Punaista lunta saa Suomen ensi-iltansa 20. marraskuuta.
Punaista lunta (kansainväliseltä nimeltä Red Snow) saa näyttävän maailmanensi-iltansa syyskuussa Austinissa järjestettävässä Fantastic Festissä. Muun muassa Hannu-Pekka Björkmanin, Krista Kososen ja Tommi Korpelan tähdittämä verinen jouluspektaakkeli esitellään kansainväliselle yleisölle ja elokuva-alalle festivaalin kilpasarjassa.
Maailman merkittävimpiin genre-elokuvafestivaaleihin lukeutuva Fantastic Fest järjestetään Texasin Austinissa syyskuun lopussa. Kauhuun, fantasiaan, tieteiselokuvaan ja toimintaan erikoistuneen festivaalin ohjelmistossa on aiemmin nähty menestyselokuvia kuten There Will Be Blood ja John Wick. Suomalaisista elokuvista festivaalilla on esitetty muun muassa Jalmari Helanderin Sisu 2 ja Rare Exports.
“Punaista lunta kohtaan on herännyt poikkeuksellisen paljon kansainvälistä kiinnostusta jo ennakkoon. Elokuvaa kysellään ja myydään maailmalla, mikä kertoo osaltaan myös suomalaisen genre-elokuvan vahvasta nosteesta”, kommentoivat elokuvan tuottajat Misha Jaari ja Mark Lwoff elokuvatuotantoyhtiö Bufosta.
”Mikä parempi paikka esitellä elokuva maailmalle kuin Fantastic Fest, joka on merkittävä kansainvälinen genre-elokuvan näyttämö ja on aiemmin onnistunut poimimaan ohjelmistoonsa suomalaisia menestystarinoita. Odotukset ovat korkealla, ja on hienoa nähdä, mihin elokuva maailmalla yltää”, tuottajat jatkavat.
Kansainvälinen kiinnostus Bufon tuottamaa elokuvaa kohtaan on herännyt jo muuallakin ja kansainvälisistä levitysoikeuksista vastaa kovassa nosteessa oleva ranskalainen myyntiyhtiö Charades.
Punaista lunta on käsikirjoittaja-ohjaaja Ilja Rautsin ensimmäinen pitkä elokuva ohjaajana, mutta Rautsi tunnetaan jo kansainvälisesti palkituista lyhytelokuvistaan Helsinki Mansplaining Massacre (2018) ja Night of the Living Dicks (2021) sekä Hanna Bergholmin Pahanhautojan ja Yön lapsen käsikirjoittajana.
Fantastic Fest esittää myös toisen Bufon tuottaman elokuvan. Keväällä 2026 Suomen ensi-iltansa saanut Markus Lehmusruusun tulevaisuuden maailmaan sijoittuva Orava (The Squirrel) saa Fantastic Festissä kansainvälisen ensi-iltansa.
Fantastic Fest järjestetään 21. kerran Texasin Austinissa 17.–24. syyskuuta. Punaista lunta elokuvateattereissa 20. marraskuuta.