Ruotsalais-suomalaisena yhteistuotantona valmistunut Kevlarsjäl – iskunkestävä sielu kahmi Ruotsin arvostetuimman elokuvapalkinnon ehdokkuuksia. Myös suomalainen leikkaaja Mervi Junkkonen on ehdolla. Elokuva saa ensi-iltansa valkokankailla keväällä 2026.
Maria Eriksson-Hechtin koskettava esikoisohjaus sisaruussiteistä, väkivaltaisesta maskuliinisuudesta ja ensirakkaudesta sai maailmanensi-iltansa Göteborgin elokuvajuhlilla tammikuussa 2025 ja on kerännyt ruotsalaiskriitikoilta positiivisen vastaanoton elokuvateatterilevityksen yhteydessä alkusyksystä.
Nyt Kevlarsjäl – iskunkestävä sielu on ehdolla parhaan elokuvan, ohjauksen (Maria Eriksson-Hecht), käsikirjoituksen (Pelle Rådström), pääosan (Josef Kersh), sivuosan (Torkel Petersson sekä Jonay Pineda Skallak) ja leikkauksen (Mervi Junkkonen ja Robert Krantz) Guldbagge-palkinnoista. Voittajat julkistetaan Ruotsin elokuvainstituutin vuosittain järjestämässä ja maan merkittävimmässä elokuva-alan palkintogaalassa 19. tammikuuta 2026.
Parhaasta leikkauksesta ehdolla oleva Junkkonen on palkittu aiemmin mm. kolmella Jussi-palkinnolla elokuvista Muukalainen, He ovat paenneet ja Koirat eivät käytä housuja. Pohjoismaisena yhteistuotantona valmistuneen Kevlarsjälin on tuottanut Zentropa Sweden ja yhteistuottajina ovat toimineet Misha Jaari ja Mark Lwoff ansioituneesta tuotantoyhtiöstä Bufosta. Musiikin sävellyksestä vastaa palkittu Pessi Levanto.
Elokuvan traileri on nähtävissä täällä. Kevlarsjäl – iskunkestävä sielu tulee Suomessa elokuvateattereihin B-Plan Distributionin levittämänä keväällä 2026.
Elokuvan arvioita Ruotsissa
“Kouraisevan jännittävää… saa ihokarvat nousemaan pystyyn.” Dagens Nyheter, Helena Lindblad
“Vuoden paras ruotsalainen elokuva.” SR P1 Kultur, Björn Jansson
“Vahvin ruotsalainen elokuva vuosiin!” Dagens Arena, Jon Andersson
“Vaikuttavan hyvin näytelty.” SVT Kulturnyheterna, Sofia Olsson
“Vavahduttava!” Sydsvenskan, Annika Gustafsson
“Paras ruotsalainen ohjaajadebyytti sitten Fucking Åmålin.” Kulturbloggen, Linou Gertz
Elokuvan synopsis:
Alex ja Robin ovat veljeksiä, jotka ovat menettäneet uskonsa aikuisiin ja oppineet selviytymään vain toistensa varassa. Heidän välilleen on kasvanut poikkeuksellisen vahva side, jota mikään ei tunnu voivan rikkoa. Mutta kun Alex rakastuu, maailma alkaa horjua. Robin kokee tulleensa hylätyksi ja syöksyy hallitsemattomaan vapaapudotukseen, josta isoveli yrittää epätoivoisesti tavoittaa hänet takaisin. Alex kantaa syyllisyyttä, rakkautta ja velvollisuutta rinnassaan – mutta voiko ketään pelastaa, jos tämä ei halua tulla pelastetuksi?